Jokaista 20.11.-31.12.2024 välisenä aikana myytyä puhelinta kohden lahjoitetaan 10 € SOS-Lapsikylälle.

Vaihtokapula
Blogipostauksen pääkuvan alt-teksti

marraskuu 21, 2023

Vaihtokapula x SOS-Lapsikylä – Kymppi hyvään joka kapulasta!

Vuoden pimeimpään aikaan nähdään myös pimeimpiä hintoja. Singles’s day, Black Friday ja lopulta vielä Joulu kiihdyttää kansan kulutuskiiman äärimmilleen. Mutta vuoden pimeimmät kuukaudet ovat monelle myös todella synkkää aikaa. Koska Vaihtokapula on kapinallinen hyvis, halusimme osteluhuuman keskellä nostaa esille jotain vielä tärkeämpää – lapset. Päätettiin laittaa kymppi hyvään joka kapulasta!

Black Friday on sesonki, josta elektroniikkaa myyvän verkkokaupan on vaikea jättäytyä sivuun. Jos ei ole jotain spesiaalia tulilla, jää kyllä jalkoihin markkinain myllerryksissä. Mekin mietimme kuumeisesti, miten toteuttaisimme kaikkien aikojen ensimmäisen BF-kampanjamme.

Vaikka kiertotalous on jo itsessään hyvää tekemistä, jotenkin se globaalin kulutusjuhlan ja materialismin tukeminen ei tuntunut arvojemme mukaiselta. Päätimme, että vastaamme toki kilpailijoiden hintavetoihin, mutta samalla tekisimme kuitenkin jotain aidosti hyvempää. Brändiopuksessammekin lukee, että Vaihtokapula on kapinallinen hyvis.

Kaiken mainostulvan keskellä sinulta on ehkä saattanut mennä ohi, että Black Friday -sesongin aikaan 20.11. järjestetään myös kansainvälinen Lapsen oikeuksien päivä ja sen yhteydessä samalle agendalle pyhitetty teemaviikko. Viikon tavoitteena on lisätä YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista. Tänä vuonna viikon teemana on lapsen oikeus hyvinvointiin. Kuka hullu nyt ei sellaista haluaisi kannattaa? 

Meillä Vaihtokapula-tiimissä on melkein kaikilla lapsia ja olen itsekin kahden tytön isä. Kun tekijät ovat lapsenmielisiä, tulee palvelustakin helposti sellainen. Lapsiperheet ovatkin olleet alusta saakka yksi tärkeimmistä kohderyhmistämme. Olemmekin pitäneet huolen siitä, että Vaihtokapulan valikoimasta löytyy lippulaivamallien lisäksi aina myös erittäin edullisia puhelimia, jotka mielletään sopiviksi ensipuhelimiksi digitaipaleensa aloittaville lapsille.

Kouluikäiset lapset tarvitsevat toki kännykkää, ja erityisesti me lasten vanhemmat tarvitsemme sitä, että lapsillamme on kännykät. Mutta monen lapsen elämässä puhelimen vuosimallilla tai näytön naarmuilla ei ole vähäisintäkään merkitystä. On isompia ongelmia mielen päällä. Vaikka meillä on yleisesti ottaen välittävä yhteiskunta, yhä useampi lapsi voi huonosti ja monet kokevat jopa väkivaltaa. SOS-Lapsikylä tekee kunnioitettavan kovaa duunia juuri sellaisten lasten ja nuorten hyväksi.

Mielestäni eräs SOS-Lapsikylän hienoimmista palveluista on vappuaattona 2020 avattu Apuu-chat -keskustelupalvelu. Palvelu on suunnattu 7–15-vuotiaille lapsille, jotka kokevat turvattomuutta ja ovat vailla luotettavaa aikuiskontaktia. Nykyisin Apuu-chat auttaa päivittäin jopa satoja lapsia, ja valitettavasti myös rikosilmoitukseen johtavien vakavien yhteydenottojen määrä on kasvussa. Tärkeä palvelu pysyy pystyssä vapaaehtoistyön ja lahjoitusten voimin.

Jotta mahdollisimman moni nuori saisi tarvitsemaansa apua, ja jotta me puhelimia ostelevat aikuiset muistaisimme mikä oikeasti on tärkeää, päätimme tehdä kapulatempauksen Apuu-chatin hyväksi. Ensin puhuimme vain Black Friday -viikosta, mutta se alkoi tuntua hiukan kädenlämpöiseltä. Eikö me muka parempaan pystytä? No pystytäänhän toki! 20.11.2023 alkaen koko loppuvuoden ajan lahjoitamme 10 euroa jokaisesta myydystä kapulasta Apuu-chatin toimintaan ja kehittämiseen.

Markkinoiden parhaasta valikoimasta ja tiukoista hinnoista emme silti tingi. Takaan, että tämän tempauksen takia et varmuudella maksa kapulastasi penniäkään ylimääräistä. Toivottavasti tämä vuoden kovimpaan myyntisesonkiin ajoitettu kampanja saa mahdollisimman monen ajattelemaan heikommassa asemassa olevia lapsia ja nuoria!

-Valtsu, kapulatirehtööri

Jaa artikkeli:
Vaihtokapula

Palvelemme arkisin klo 9–17.

Kapulatakuu Plus | Etämyynnin tilaus- ja toimitusehdot | Laiteostojen sopimusehdot | Tietosuojaseloste | Evästekäytännöt

Copyright 2024 DNA Oyj.

Hyvemmät puhelimet